Mitä juhlimista itsenäisyydessä on?

Itsenäisyyspäivää "juhlitaan" pääsääntöisesti talvi- ja jatkosotaa korostaen. Esiin tuodaan jälleen kerran Tuntematon sotilas, Mannerheim-ristin ritarit ja sotaveteraanit. Kyllä, he ansaitsevat kaiken kunnioituksemme ja ylistystäkin, mutta ei siten, että unohdamme kokonaisuuden itsenäisyyden historiamme ja keskitymme vain osaan totuutta. Itsenäisyydessämme on myös paljon sellaista, joka ei ole juhlimisen arvoista. Sen lisäksi että nostamme maljan ja huudamme eläköön, meidän pitää myös sytyttää kynttilä ja sanoa "anteeksi".

Osana toista maailmansotaa itsenäisyyden vuoksi talvi- ja jatkosodissa kuoli vajaan kuuden vuoden aikana vuosina 1939-1944 yhteensä n. 95.000 suomalaista (n. 80 henkeä/päivä). Heistä suurin osa sai surmansa ase kädessä ollessaan rintamalla maamme itsenäisyyttä puolustamassa. Sankaritekoja tapahtui paljon. Vastassa oli Neuvostoliitto ja Suomen puolustamisesta vastasi yhdessä kotirintaman kanssa puolustusvoimat. Sotatoimia johti Mannerheim. Tässä kohtaa pitää huutaa eläköön ja nostaa malja.

Osana ensimmäistä maailmansotaa vuoden 1918 kapinassa kuoli reilussa puolessa vuodessa n. 40.000 suomalaista (n. 150 henkeä/päivä). Heistä suurin osa kuoli ilman asetta ja oikeudenkäyntiä "kenttäoikeuksien" teloitettamana tai nälkään ja sairauksiin vankileireillä. Vastakkain olivat valkoiset ja punaiset suomalaiset. Valkoiset edustivat pääosin porvareita ja punaiset työläisiä. Teloituksista ja vankileirioloista vastasivat Suomen armeija ja Suojeluskunnat. Sotarikoksia tapahtui paljon. Sotatoimia johti Mannerheim. Nyt olisi vuorostaan aika sytyttää kynttilä ja esittää anteeksipyyntö.

Toisen maailmansodan jälkeen sodan voittanut Neuvostoliitto määräsi rangaistukset, joiden vuoksi lukuisia valtion- ja sodanjohtoon kuuluneita henkilöitä tuomittiin sotasyyllisyystuomioistuimessa. Mannerheim ei ollut tuomittujen eikä edes syytettyjen joukossa, vaan hän kykeni Ruotsin avulla saamaan itselleen erityisaseman. Vuoden 1918 kapinan aikana tehdyistä laittomista teloituksista ja muista sotarikoksista ei tuomittu ketään, vaan silloinen valtionhoitaja Svinhufvud antoi 7.12.1918 syytesuojan tekijöille. Samalla myös itselleen, olihan hän yksi Suojeluskunnan johtajista. Välittömästi syytesuojan voimaantulon jälkeen 12.12.1918 Mannerheimista tuli valtionhoitaja. Svinhufvudin päätös syytesuojasta oli laiton, koska hän ei enää tuolloin ollut korkeimman vallan haltija. Sotasankarit voivat olla myös sotarikollisia ja sotarikolliset voivat tehdä myös sankaritekoja.

Suomi on ollut nyt jo 94 vuotta itsenäinen valtio. Itsenäisyys on saatu ilman sotaa vuona 1917, itsenäisessä maassa on taisteltu vallasta vuoden 1918 kapinassa ja itsenäisyyttä on puolustettu sotimalla talvisodassa 1939-1940 ja jatkosodassa 1941-1944.

Liittyminen EU:n 1.1.1995 on kaventanut itsemääräämisoikeutta, mutta samalla myös lisännyt kansalaisten vapautta. Kriisejä on ollut monia muitakin ja itsenäisyyttämme on kavennettu lukuisilla eri säännöksillä, joilla yksityisyyttä ja vapautta on rajoitettu. Samalla on toisaalta myös lisätty yksityisyyden suojaa ja vapauksia.

Perheen merkitys on vähentynyt, samoin on käynyt toistemme kunnioitukselle. Nykyinen Suomi on monelta osin erilainen, kuin Suomi vuonna 1917, mutta silti paljon on edelleen samaa. Vaikka itsenäisyytemme on muuttunut, niin onko yhteiskuntamme silti niin erilainen, kuin vuonna 1917?

Tuloerot ovat jälleen kasvaneet, on alettu puhua uudestaan luokkaeroista, köyhyydestä ja sorrosta. Myös julkinen retoriikka on tuonut keskusteluun vihapuheet. Poliisi tiukentanut monelta osin otettaan, mutta on toisaalta samalla menettämässä otettaan yhteiskunnan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisessä. Kansalaisten omankädenoikeus ja itseapu ovat lisääntyneet, joka viestii julkisen vallan heikentymisestä. Terrorismi, koulusurmat ja lähisuhdeväkivalta nostavat esiin yhteiskunnan kääntöpuolella olevan katkeruuden ja vihan. Erilaiset väkivaltaiset ryhmittymät lisäävät jalansijaa liike-elämässä ja järjestäytyvät isommiksi ja vahvemmiksi. Eurooppa on syvässä taloudellisessa kriisissä, joka on jo johtanut erilaisiin konflikteihin.

Tuskastuminen ja turhautuminen purkautuvat nyt laajemmin ja useampia väyliä pitkin, kuin vuosina 1917 ja 1918. Yhden ison painekattilan sijaan on useita kihiseviä pannuja, jotka odottavat purkautumista. Vaikka Suomi ei ollut virallisesti sotijaosapuolena ensimmäisessä maailmansodassa, niin silti nuoren itsenäisen valtiomme sisäisen turvallisuuden pettäminen yleiseurooppalaisessa kaaoksessa johti veriseen kapinaan. Liian moni heikko signaali osoittaa useiden samankaltaisten kriisien olevan käsillä myös nyt. Itsenäisyys näyttäytyy toisenlaisena, kun sitä katsoo koko itsenäisyyden historian, eikä vain kuohuviinilasin läpi.

Itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys. Itsenäisyys ei ole myöskään sankaritarina, vaikka niitäkin siihen saattaa liittyä. Itsenäisyydellämme on myös musta kääntöpuolensa. Suomen itsenäisyyteen kuuluvat Valkoisen Ruusun ritarikunnan kiiltävien kunniamerkkien lisäksi myös ruumiskasojen päällä seisovat teloittajat ja heidän uhrit. Jos nostetaan malja itsenäisyydelle, niin samalla nousee ritarien lisäksi myös teloittajan malja. Pitäisikö itsenäisyyden puolustajille suunnatun eläköönhuudon ja maljan kohottamisen jälkeen myös sytyttää kynttilä kaikille itsenäisen Suomen vuoksi kuolleille ja sanoa heille "anteeksi"? Anteeksi, että olemme hiljaisina sallineet kohtalonne unohtuvan. Anteeksi, että annoimme sankaritekojen  mitätöidä sotarikokset, joiden uhreiksi jouduitte.

Mitä siis juhlimme kun juhlimme itsenäisyyttä? Juhlimmeko kapinassa teloitettujen haudoilla ja nostamme maljan yhteiskunnan kelkasta pudonneiden syrjäytyneiden pilkaksi? Unohdammeko tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden linnan juhlien homoparitanssikeskustelun alle? Katsommeko taaksemme näkemättä muuta, kuin sankaritekoja ja koko karua menneisyyttä sekä unohtamalla, että historialla on tapana toistaa itseään?

Suomi on itsenäinen, mutta silti edelleen hyvin kylmä maa.